keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tähtipipo


Innostuin aplikoinnista niin, että päätin ommella itsellenikin trikoopipon kevään kirpeisiin keleihin. Olen kauhean huono käyttämään heijastimia, joten aplikoin mustaan pipoon tähden heijastinkankaasta. Peräti onnistuen siinä mielestäni kohtalaisen hyvin.


Nurjalta tuo tähti näytti ihan kivalta myöskin. Täytynee joskus aplikoida ihan vaan pelkkiä reunuksia, näköjään silläkin saa kummasti pilkettä muuten yksivärisiin kankaisiin. :)

Muistin nähneeni Madam B. C.:n blogissa juuri vähä aika sitten jutun, jossa oli tehty Lidl:n tekstiilileimasimella "signeeraus" työhön. Joskus kauan sitten ostin juuri sellaisen leimasimen. Heräteostos, kuinkas muutenkaan. Lidl on hassu kauppa, kun sieltä usein tarttuu matkaan kaikkea sellaista mitä ei tiennyt tarvitsevansakaan, ja osaa niistä ei sitten kyllä koskaan tarvitsekaan. Tekstiilileimasinta ostaessa ajattelin kai leimaavani sillä lasten nimet tarhavaatteisiin, mutta eteisen laatikossapa tuo on ollut avaamattomassa paketissa. Hetken päähänpistona ajattelin vihdoin ottaa käyttöön tuon leimasimen. Tekisin takasaumaan pienen NURINKUDIN-tekstin heijastinkankaaseen. Tuleepa samalla heijastin myös taakse.


Lappu jäi sauman väliin vähän vinosti ja toiseksi viimeinen I on ihan vinksallaan, mutta toisaalta nurinkudin tekstiin sopiikin pieni vinksallaan olo. Sen verran näpräämistä oli noiden kirjainten asettelu pinseteillä, että olkoon näin.


Tällainen siitä sitten tuli. Uskomatonta kyllä, tein aluksi TAAS sen saman mokan eli ompelin päätysauman niin, että kulmat sojottivat eteen ja taakse. Nyt tosin ehdin ommella vain toisen päädyn, mutta silti ratkominen raivostutti. Luulisi, että olisi jo kerrasta oppinut, mutta näköjään ei.



Hieman tuo jäi ehkä korkeuden puolesta knaftiksi, mutta kun materiaalina oli jälleen vanha mainoslogolla varustettu t-paita, pipon korkeus määräytyi melkeinpä sen mukaan, mikä oli maksimikorkeus käytettävästä kangaspalasta. Mutta kaipa tuo vaunulenkeille joutaa ja heijastimen ansiosta asiansa ajaa myös näkyvyyden puolesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti