sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Lampaantuoksuiset tohvelit


Vierailin joulun alla Ali-Unkin lammastilalla, jonka tilapuodista ostin vyyhdin tummanharmaata hahtuvalankaa. Lampaantuoksuisesta langasta loin vitosen puikoille 40 silmukkaa. Neuloin ainaoikeaa silmämääräisesti sopivanpituiselta näyttävät suorakaiteenmuotoiset palaset. Kärjessä neuloin kertaalleen kaikki silmukat 2 yhteen, jolloin silmukkamääräksi kaventui 20. Neuloin pari välikerrosta ja taas kaikki silmukat 2 yhteen, jolloin pyöröpuikoille jäi 10 silmukkaa. Vedin langan läpi lopuista silmukoista ja kiristin kärjen suppuun. Lopuksi ompelin käsin saumat päältä sekä kantapäiden takaa. Viimeistelyn suoritti pesukone. Konehuovutin tossut 40 asteessa.

Tilapuodista ostettu lanka tuntui käsiin hieman vahapintaiselta. Tossuista lähti pestessä myös aika paljon irtokarvaa muuhun pyykkiin, paljon enemmän kuin "teollisemmasta" langasta.  Värjäämätön ja käsittelemätön lanka tuoksui aidosti lampaalta. Tuli ihan lapsuus mieleen. Ollessani pieni, meillä oli muutamia lampaita. Muistan, miten äitini keritsi niitä isoilla rautaisilla keritsimillä. Villasäkit vietiin pieneen paikalliseen kehräämöön, josta ne jonkin ajan kuluttua haettiin lankavyyhteinä takaisin.


Koska tossut kutistuvat huopuessaan melko paljon, liittyy konehuovuttamiseen aina tietynlainen jännitysmomentti, kun yrittää arvailla kuinka reiluiksi tossut tulisi neuloa ennen huovutusta. Näitä jättitossuja testattiin ennen huovutusta mm. hullunkurisina myssyinä. Huovutettuina olivat passelit papan 46-numeroiseen jalkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti