torstai 14. joulukuuta 2017

Kukonaskellapaset


Pari vuotta sitten tein Lankavan ilmaisohjetta mukaillen kukonaskelsukat. Piti joululahjaksi tehdä toiset samanlaiset, mutten tarkistanut aiemmin käyttämääni puikkokokoa ja silmukkamäärää. Fiilispohjalta aloitin varren 60 silmukalla 2,5 puikoilla. Jonkun matkaa neulottuani totesin, että neulomuksestani tuli sukan varreksi liian piukka. Purkamaankaan en viitsinyt ryhtyä, joten oli muutettava suunnitelmaa lennosta. Mieheni mukaan omistan noin 200 paria villasukkia, lapasia aika paljon vähemmän, niistäkin enemmistö taitaa olla äitini neulomia. Villasukkien kohdalla lennosta soveltaminen sujuu jo rutiinilla, mutta eiköhän lapasetkin ilman ohjetta onnistuisi. Eipä kai niissä muuten mitään ihmeellistä tulisi eteen, mutta kuvion sovittamisesta peukaloon tai kärjen kavennuksiin minulla ei ollut oikein valmista strategiaa mietittynä, päätin ratkoa ne sitten matkan varrella.


Hyvät näistä tuli, kärsivällisyyteni ei vain oikein riitä tarkan ohjeen ylös kirjaamiseen ja koitin soveltaa toisen lapasen ainakin suunnilleen samalla tavalla kuin tuon ensimmäisenkin. Kuvion raidoitus toki helpottaa rivien laskemista ja kevennusten tai peukalon aloituskohta oli niiden avulla suht helppo laskea. Koska annan nämä lapaset pukin konttiin, kirjaan tähän vielä jälkikäteen lähinnä itseäni varten ylös viitteelliset ohjeet siltä varalta, että haluaisin joskus toiset samantapaiset tehdä. (Oikeastaan harmaa villakangastakkini kaipaisi kaveriksi harmaavalkoisia lapasia... ehkä joskus sitten sellaiset).

Peruskuvio noudattaa kolmessa rivissä 4 silmukan rytmiä:
1. rivi: neulo 2, nosta 2
2. rivi: neulo 2, neulo nostetut silmukat ristiin (neulo vasemmalta puikolta järjestyksessään toinen silmukka takareunasta ja sen jälkeen etummainen silmukka etureunasta, tiputa puikolta samaan aikaan.
3. rivi: neulo kaikki oikein

Kolmen rivin jälkeen vaihtuu väri ja periaatteessa sama kuviointi, mutta eri rytmiin:
1. rivi: nosta 2, neulo 2 jne... Tuossa ylempänä linkittämässäni Lankavan ohjeessa tarkempi ohje tästäkin.

Peukalo:
Poimi kymmenenneltä mustalta raidalta 3. riviltä 10 silmukkaa odottamaan langalle. Aloittaessa peukalon neulomisen, poimin aukon reunoilta yhteensä 14 silmukkaa, peukku neulottu siis 24 silmukalla.

Kärkikavennukset:
Aloita kavennukset 20. raidan 3. riviltä. 1. ja 3. puikon alussa ylivetokavennus, 2. ja 4. puikon lopussa 2 yhteen. (välillä joutuu vähän kavennuksia soveltamaan, jotta osuu paremmin kuvioon, esim silmukannostokierroksilla en tehnyt puikon loppuun 2 yhteen kavennusta, vaan nostin takimmaisen silmukan etummaisen yli.) Toista kavennuksia joka toisella rivillä, kunnes 20 silmukkaa jäljellä. Neulo lopuista silmukoista sauma silmukoimalla. Silmukointi on aluksi vähän hidasta puuhaa, mutta harjoituksen myötä alkaa tämäkin mennä jo rutiinilla eikä tarvitse ohjevideosta luntata. Jonkin verran sukan kärkiä päättelen samalla metodilla.


Lankana Novitan Nalle. Lapanen on aika napakka, väljempään malliin kannattaa valita kolmosen puikot. Vähän nämä on karheahkot, seuraavat ehkä pehmeämmällä langalla.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Tai, no... mekko


Kaino... Tai... no... mekko. Kainolta tuli aikoinaan kokeiluerä puuvillaneuloksia myyntiin. Tilasin silloin Auroraa, enkä ole sen koommin Kainon neuloksia myynnissä bongannutkaan. Kangas oli taas niiiiin ihana, että sitä piti pitkään varastossa jemmata ennen kuin uskalsi palasiksi leikellä. Joulun ja itsenäisyyspäivän lähestyessä kalenteriin alkoi tulla kaikenlaista hieman juhlavampaa tilaisuutta, johon halusin pukea jotain trikoomekkoa parempaa. Sain vihdoin ommeltua Auroran mekoksi asti. Jotenkin oli kuitenkin tätä ommellessa planeetat väärissä asennoissa. Jos joku asia saattoi mennä pieleen, se tämän mekon kanssa varmasti meni.


Ensin meni pieleen kaavoitus. Piti tulla hihallinen malli, vaan näyttikin hihoilla pöljältä ja muunsin mallin lennosta liivimekkotyyliseksi. Hieman jännitti tuo muokkaus, kun oli palaset toisen mallin mukaan jo leikellyt.


Sitten kävi näin. WTF??? Niin vain kummatkin neulat irtosivat kesken ompelun. Ihan olin itse muutama kuukausi sitten vaihtanut saumurin neulat. Täydellisesti sopivaa työkalua en siihen hätään löytänyt, joten kiristin sellaisella ruuvarilla, joka käteen sattui, ja joka nyt jollain tapaa edes hommassa toimi. Hyvin niilläkin kiristyksillä muutama kuukausi surauteltiin. Mieheni kävi hakemassa autotallista kuusiokulma-avaimen ja pyöritteli silmiään, kun näki millä olin neulat alkujaan kiristänyt. :)

Kun kone saatiin jälleen kuntoon, saumuroin helman, käänsin kertaalleen taitteelle ja huolittelin kaksoisneulalla. Kamala tuli. Pääntiellä ja hiha-aukoilla metodi toimi, mutta helmapa kupristi kummasti. Oli vinokin vielä. Purkuun meni. Ihan hirveää hommaa mustan langan purkaminen mustapohjaisesta neuloksesta. Leikkelin helman suoraksi. Nyt oli sitten edestä kuvio vinossa. Takaa menee hyvin, mutta ilmeisesti olen alkujaankin leikannut tuon etukappaleen jotenkin vinoon kuvioonsa nähden.  Vähemmän kuitenkin häiritsi kuvion vinous kuin helman vinous. Taittelin helman tällä kertaa kaksinkertaiselle taitteelle, josko sillä tuo helman kupruilu korjaantuisi. Älysin kuitenkin koesovittaa ennen ompelua. Nyt oli sitten pituus pöljä. Juuri tuossa polven kohdalla. Typerältä näytti päällä. Piti olla alkujaan vähän polven alle, mutta helman korjailujen ja kaksoistaitosten myötä lyheni hölmöön mittaan. Täytyi lyhentää lisää, että olisi edes vähän polven yläpuolella tuo helma.

Kangas on kyllä ihana, ja kyllä tällä mekolla koulun ja tarhan juhlat on juhlittu, mutta seuraavan Kaino-mekkoni taidan ostaa valmiina. Tämän prosessin jälkeen ymmärrän myös oikein hyvin, jos ei Kainolta jatkossakaan haluta laittaa neuloksia myyntiin harrastelijaompelijoiden tunaroitavaksi. :D

lauantai 2. joulukuuta 2017

Tarinakalenteri


Löysin Oranssia-blogista ihastuttavan satuhierontatarinakalenterin. Tarinakalenteria varten oli ommeltava kalenteri, jonka taskuihin voisi päivän tarinat sujauttaa. Ajatus 24 pikkuruisen taskun huolitteluista ei oikein innostanut, joten päätin oikaista ja ommella aina koko rivin yhtenäisestä suikaleesta.


Jostakin joskus on tarttunut matkaan tällaisia kangaskaupan näytetilkkuja. Ullakolla ovat olleet pitkään jouten. Tällaiseen askarteluun olisivat juuri omiaan. Koska tilkkumateriaalia oli enemmän kuin riittävästi, päätin samalla vaivalla ommella tarinakalenterin myös siskontytölleni. Taustakankaiksi hyödynsin aikaisemmista ompeluksista yli jääneitä jämäpalasia.


Joulunjälkeisestä alesta olen jonain vuonna ostanut tuollaisia tarrakiinnityksellä varustettuja kalenterin numerolaattoja. Halvalla kun oli saanut, olin niitäkin ostanut kaksin kappalein. Paitsi että kummastakin laatasta olivat innokkaat pikkuapulaiseni käyneet jossain vaiheessa liimailemassa hajanaisia numeroita omiin askarteluihinsa. Päätin paikkailla puuttuvia numeroita koristenapein. Numerolaatat ja napit kiinnitin taskuihin kangasliimalla.



lauantai 25. marraskuuta 2017

Anna lapsesi valita kangas


Nykyään tyttäreni viihtyy hyvin kangaskaupassa. Yleensä hän bongailee kangaspakkojen joukosta juuri sellaisia kankaita, joita ei itsellä tulisi mieleen katsoakaan. Välillä myös ostan näitä tyttäreni valitsemia kankaita. Tällä kertaa neiti ihastui tuollaiseen hopeanhohtoiseen lilaan kankaaseen. Taaskaan en olisi osannut sellaista itse ostaa, mutta lopulta siitä tuli aika kivat legginsit!


Legginssikaava on oma muokkaukseni. Kaikki kokeilemani valmiit laggarikaavat ovat olleet neidille liian väljiä. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen lopulta saanut muokattua sopivan napakan kaavan.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Himmelikortti


Kerrankin olin joulukorttiaskartelujen suhteen ajoissa. Yleensä tuo jää sellaiseksi kiireessä tehtäväksi paniikkiaskarteluksi, kun yhtäkkiä tajuaakin joulukorttien viimeisen lähetyspäivän olevan käsillä. Tällä kertaa ajoissa olemista toki avitti poikani korvatulehdus. Pari ylimääräistä kotoilupäivää sisätiloissa on juuri oivallista aikaa askartelulle. Sisätilakomennus ei ollut pojalleni ollenkaan mieleen, varsinkin kun edellisyön aikana maisema oli vaihtanut väriä. Edellisenä päivänä heräteostoksena Tokmannin tarjouksesta ostamani bling-bling-tarrat innostivat etenkin pikkusiskoa askartelupuuhien pariin. Glitterkynillä intoutui korvatulehduspotilaskin piirtelemään, vaikka timangitarrani eivät häntä kiinnostaneetkaan.


Alunperin joulukorttivisioni oli ommella ompelukoneella jotenkin jotakin kortteihin, ehkä himmeli..? Sitten muistin viime keväänä ompelukuvaperiaatteella askartelemani origamipeurakortin ja mietin, miksi surauttaa viivat ompelukoneella, kun tällainen geometrinen muoto olisi yksinkertaisinta toteuttaa pisteestä pisteeseen kirjomalla. Idean saatuani, tein muutamia "koevedoksia" eri värein ja enemmillä ja vähemmillä timangeilla. Totesin mustan langan olevan ensinnäkin liian paksua tähän hommaan ja kauppaan en nyt tässä tilanteessa sitä varten lähtisi. Harmahtava pohja näytti jotenkin arvokkaammalta kuin punainen, joten jatkoon sarjatuotantoa varten päätyivät harmahtava pohja, valkoinen lanka ja paljon bling-blingiä. :)


Sarjatuotantoa helpottaakseni tein tällaisen sabloonan, jonka avulla pistelin korttipohjiin reiät himmelin kulmiin. Himmelin muoto oli helpointa toteuttaa niin, että tein ensin himmeät apuviivat pysty- ja vaaka-akseleille. Akselien risteämiskohtaan piirsin vinoneliön sekä pystyakselille kärkipisteet ylös ja alas. Vinoneliön kulmista yhdistin viivat kohti kärkipisteitä.


Rei'itettyyn korttipohjaan liimasin ensin nuo kaksi himmelin takimmaisen kulman timangia, jotta saan kolmiulotteista vaikutelmaa luoden takakulman "kristallit" jäämään langan taakse. Sitten vain kirjotaan himmelin muoto esiin hyödyntäen sabloonalla valmiiksi tehtyjä reikiä.


Kristallien liimauksessa ja tarra-arkista irrottamisessa nelivuotiaan assistenttini pikkuruiset sormet olivat oivallinen apu.


Lopuksi viimeistelin kortin valkoisella tussilla. Alareuna näytti pelkällä valkoisella tekstillä kuitenkin vähän bliisulta ja korvasin O-kirjaimet isoilla timanteilla.




perjantai 17. marraskuuta 2017

Robottipaita


Pojalle piti ommella tarhakuvauksiin uusi paita. Eskarilainen alkaa olemaan jo aika tarkka siitä, millainen kuosi milloinkin on in. Tällä kertaa tämä robottikuosi oli poikani ehdoton suosikki. Ihan ei tuo hihojen vihreä sävy osu noihin robottien vihreisiin tehostesävyihin, mutta eipä tähän hätään muunkaan sävyistä vihreää varastoista löytynyt, joten näillä mennään. Lopulta sävyero vihreissä ei ainakaan käyttäjää itseään haittaa.


Kaavana Blaa Blaa (OB 1/2016). Robottikangasta jäi vielä sen verran, että siitä saanee vielä toiseenkin paitaan ainakin tehostehihat.

torstai 16. marraskuuta 2017

Plan B



Olen menossa viikonloppuna Tampereen kädentaitomessuille, sitä ennen kangaslaatikkoon oli saatava hieman lisää tilaa, jotta voisi sitten taas hyvillä mielin ostella lisää kankaita. :) Penkoessani kangaslaatikkoa eteen tuli mm. tämä harmaavalkoinen kukkakangas. Taisin ostaa sen joskus kauan sitten sillä ajatuksella, että olisin tehnyt siitä itselleni topin. Heräteosto, ilman kaavoja saati tarkkoja laskelmia kankaan menekistä. Jotenkin olin ostohetkellä nihkeillyt määrässä ja kangasta oli lopulta hitusen liian vähän topin tekoa varten.

Päätin, että kangas oli joka tapauksessa marinoitunut kangaslaatikossa aivan liian kauan ja nyt olisi aika tehdä siitä jotain. Taitoin kankaan korkeussuunnassa kaksinkerroin ja surautin tilkusta tuubihuivin. Eipä tuohon kovin montaa minuttia kulunut, mutta kauanpa tuota piti varastossa jemmata.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Liukuväriraidoitussukat itse värjätyin langoin


Syksyn kasvi- ja sienivärjäyskokeiluissa monet saamistani värisävyistä olivat aika lähellä toisiaan. Sijoittelemalla lähellä olevat värisävyt vierekkäisiksi raidoiksi, syntyi vaikutelma liukuvärjätystä langasta, vaikka tosi asiassa jokainen raita on neulottu omasta värjäyserästään ja melkeinpä kaikki raidat myös eri värilähteistä. Verihelttaseitikkiä, samettijalkaa ja aroniaa on näissä sukissa käytetty kahdessa raidassa, kaikki muut raidat ovat peräisin eri kasveista tai sienistä.

Raidat varresta kärkeen:
1. nokkonen
2. männynsuomuorakas
3. verihelttaseitikki (valkoinen pohjaväri)
4. verihelttaseitikki (luonnonvalkoinen pohjaväri)
5. sipulinkuoret
6. pietaryrtin kukat
7. lupiinin lehdet
8. seitikkilajitelma mitälie seitikkejä + kangastatti
9. samettijalan jälkiväri (harmaa pohjaväri)
10. aronian jälkiväri
11. samettijalka
12. aronia


Jos neuloisi ainoastaan yhdet sukat, vähti jokaisen raitalangan erikseen värjäämiseen olisi toki kohtuuttoman suuri. Mutta koska näihinkin sukkiin kului yhdestä lankakerästä lankaa ainoastaan 8 rivin verran, riittää värjäyskokeilujeni lankanyssäköistä iloa vielä moniin neulomuksiin.

Lankana 7 veljestä, puikot nro 3,5. Varressa 48 silmukkaa, jalkaterässä 46 silmukkaa.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Pihan ja lähimetsän värit villasukiksi



Pietaryrtti, aronia (jälkiväri), tarhakäenkaali, nokkonen, lupiinin lehti, aronia, sipulinkuori, seitikkilajitelma, nokkonen, tarhakäenkaali, samettijalka... Neuloin syksyn värjäyskokeiluista värikartan villasukkiin. :) Nämä ovat ensimmäiset ikinä värjäämäni langat, joten värien kestävyys jää nähtäväksi.


Värjäyksessä käytin pelkästään luonnonpuretteita; raparperia, nokkosta ja tarhakäenkaalia, joten värit eivät ole kovin räiskyviä. Toisaalta juurikin lankojen pehmeät sävyt tekevät sukista kivat ja värit sointuvat keskenään. Musta raita käsin värjättyjen lankojen välissä tuo ryhtiä muuten hentoihin väreihin. Värien yhdistelytaito ei yleisesti ottaen ole ehkä paras vahvuuteni, raidoitus kasvivärjätyillä langoilla onkin siinä mielessä helppoa, että jollain tapaa melkein kaikki värit tuntuvat sointuvat keskenään yhteen.


Värjäsin aika pieniä eriä, halusin kokeilla mahdollisimman montaa erilaista sävyä. Toisaalta, kun yhdistelee yhteen työhön montaa eri väriä, saa pienistäkin nyssäköistä monet sukat. Ilman kuvioita pelkkää oikeaa neuloen tällaiset sukat valmistuvat nopeasti. Ehkäpä joululahjatehtaassani valmistuukin tänä syksynä itse värjäämistäni langoista neulottuja sukkia. Nämä taidan kuitenkin pitää itselläni. :)


Työläin -tai ainakin tylsin työvaihe- tällaisissa sukissa on lankojen päättely. Täytyisi varmaan opetella, miten langat päätellään niin, että langan päät neulotaan työn sisään.


Lankana 7 veljestä, puikot nro 3,5. Varressa silmukkamäärä aluksi 56, säären alaosaa kohti kaventelin 48 silmukkaan. Jalkaterä neulottu 46 silmukalla.

torstai 19. lokakuuta 2017

Ruususukat


Villasukkakausi on jälleen alkanut. Minun mittapuullani töissä harvinaisen myöhään. Oppilaani taivastelivat jo kuukausi sitten, kun kuljin ilman villasukkia (kotona villasukkakausi on toki jatkunut läpi kesän). Käytän paljon mekkoja ja tunikoita. Niihin täytyy tottakai olla "mätsäävät" villasukat. Viime keväänä ompelemani mekko Verson puodin Mummolan tuntu -kankaasta on ollut vähän orpo ilman siihen sointuvia villasukkia. Asia täytyi korjata.


Novitan marjapirtelönvärinen Nalle Taika sopi elävän väripintansa vuoksi täydellisesti aniliininpunaisen räsymattokuosisen mekkoni kanssa. Jostain syystä minulla on ollut jo pitkään ajatus ruusukuvioisista sukista. Kerran jo sellaiset aloitinkin valkoisen ja beigen sävyisenä, mutta lankojen väriero oli lopulta aika pieni ja käyttämäni ruusukuvio jotenkin sekavampi. Sukan varsi muistutti enemmän kirahvin kaulaa kuin ruusutarhaa. Purkuun meni se ruusukokeilu. Nuo langat muuntautuivat lopulta Keisarin morsiamiksi.

Näihin sukkiin valitsin ruusukuvioksi pienin muunnoksin tämän Pinterest-löytöni. Pinterest-linkkiä seuraamalla päätyy muuten venäläissivustolle, josta löytyy satoja, ellei tuhansia erilaisia ruutupiirrosvariaatioita!

Ruusukuvio on 24 jaollinen. Varren yläosassa silmukkamäärä on 72, kuvion jälkeen kaventelin silmukkamääräksi pikku hiljaa 60. Kantapään kiilakavennusten jälkeen jalkaosan silmukkamäärä oli 56. Lanka Novitan Nallea, puikot nro 3.



keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Aatsipoppaa seitikkisoppaa ...ja muita värjäyskokeiluja


Kotipihaltamme lähtee polku metsään, josta aukenevat hulppeat sienestysmaastot. Verrattain pieneltä alueelta löytyy hyvin monentyyppistä metsämaastoa, minkä vuoksi sienilajistokin on monipuolista. Tähän asti olen keskittynyt ruokasienten keräämiseen, mutta koska innostuin kasvivärjäämisestä, ajattelin kokeilla myös sienillä värjäämistä. Tämä antoi myös aivan uudenlaisen lähestymistavan sienestysharrastukselle.

Entuudestaan tiesin lähimetsästämme löytyvän männynsuomuorakasta, jota pidetään verrattain hyvänä värjäyssienenä. Tähän asti olen suomuorakkaat kuitenkin jättänyt metsään, vaikkakin nimen omaan männynsuomuorakas (toisin kuin näköislajinsa kuusensuomuorakas) olisi kai ihan syötäväkin sieni. Tällä kertaa pyysin sienireissulle lähtevää miestäni poimimaan koriin myös suomuorakkaita.

männynsuomuorakkaita
Pilkoin sienet ja liotin niitä pari päivää. Esipuretin langat nokkosliemessä ja keittelin sitten orakkaita liotusliemessään tunnin verran. Jännityksellä odotin liemen värin muuttuvan joksikin muuksi kuin ruskeaksi. Mutta ei, ruskeaa lientä siitä tuli ja ruskeaa lankaa sain. Vieläpä melko hailakan ruskeaa, tai sellaista maitokahvin väristä. Ehkä vika oli nokkospuretteessa, joka ei loppukesän nokkosilla ehkä ole parasta mahdollista (aiemman värjäyskokeiluni nokkospuretteen keittelin alkukesällä kerätyistä kuivatuista nokkosista) tai sitten "oikeaa" puretuskemikaalia käyttämällä väri olisi muuttunut joksikin muuksi. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitäytyä luonnonpuretteissa. Joka tapauksessa odotukseni suomuorakasta kohtaan olivat ehkä korkeammalla, mitä lopputulos. Toisaalta vaaleatkin ruskean sävyt ovat piristäviä tummien sävyjen kaverina. Lueskelin myös, että sienistä liukenee väriaineita sitä paremmin, mitä vanhempia ovat. Minun orakkaani olivat vielä melko nuoria.

Toisen nokkosilla purettamani lankavyyhdin viskasin aronianmarjajälkiväriin. Ensimmäinen keittokerta toi (raparperilla puretettuna) todella syvän lilaan taittuvan tummanharmaan sävyn. Nokkospuretuksella jälkiväristä tuli tästäkin ruskeaa, aika kaunista sellaista kylläkin. Tummempaa kuin männynsuomuorakkaasta.

Seuraavana päivänä huitelin taas sienimetsälle. Kädessä sienikori, taskussa muovikassi siltä varalta, että törmäisin hyviin värjäyssieniin. Verihelttaseitikkejä lähdin oikeastaan vähän bongailemaan. Värjäyskokeiluissani olin saanut nyt vihreän, sinisen, keltaisen, harmaan ja ruskean sävyjä, mutta oranssit ja punaiset antoivat vielä odottaa itseään. Huomasin bongailevani maastosta sellaisia sieniä, joita normaalisti en noteeraa millään tavalla.

verihelttaseitikkejä
Seitikkejä löytyi useampaakin lajia -myös niitä verihelttaseitikkejä. Mutta poimin myös keltahelttaisia pikkuseitikkejä (mitä sitten lienevätkään). Toisella kädellä poimin koriini muutamia vaaleaorakkaita. Huomasin kuitenkin värjäyssienille tarkoitetun muovikassini täyttyvän paljon tiuhempaan kuin sienikorini. Pitäisi varmaan tehdä kaksi tyystin eri sienireissua, toinen värjäyssienille, toinen ruokasienille. Nyt yritin yhdistää ne samalle keikalle, mutta ruokasienet tuli huitaistua koriin sellainenaan putsaamatta, sillä koitin varoa, etten koskisi niihin seitikkikädelläni. :)

Sitten törmäsin tosi isolakkiseen vähän toispuoleisesti kasvavaan sieneen. Aika vanhaltakin näytti, sellaiselta, jota en ikipäivänä poimisi ruokasienikoriini. Alkoi jännittää, voisiko se olla samettijalka? Jep, varren nähtyäni varmistuin asiasta. Olin tosiaankin löytänyt jättikokoisen samettijalan, lähistöltä bongasin myös muutaman pienemmän lajitoverinsa.

Sienireissulta palatessani pilkoin sienet pariksi päiväksi likoomaan. Varihelttaseitikeistä erotin lakit omaan astiaansa (kuulemma jalassa on erilaista väriainesta), samettijalat pilkoin omaan astiaansa ja seitikkilajitelman mitälie seitikkejä + verihelttaseitikkien jalat kolmanteen astiaan. Tuohon sekameteliseitikkisoppaan huitaisin vielä yhden vähän nahkealta tuntuvan kangastatin.

Esipuretin langat tällä kertaa raparperiliemessä. Väriliemet keittelin liotusvesistä. Seitikkien liotusvedet olivat värjääntyneet punertavaksi ja kellertäväksi, samettijalan liotusvesi oli lähes kirkasta. Väripadan poristessa samettijalan keitinvesi muuttui kuitenkin huikean hienon väriseksi, syvän violetiksi. Jännityksellä odotin, mitä langoista mahtaisi tulla. Ei tullut lilaa. Tuli ruskeaa. Taas. Kylläkin todella tummaa ruskeaa. Melkein harmaata.


Edessä oikealla nokkosilla puretettu männynsuomuorakaskokeilu, toinen oikealta raparperilla puretettu aronian jälkiväri, kolmas oikealta raparperilla puretettu samettijalkavärjäys, taaimmainen raparperilla puretettu samettijalan jälkiväri harmaalle langalle.

Verihelttaseitikin heltoista keitellyn liemen punainen väri syveni keitellessä, helttoja ei ollut kuitenkaan kovin paljoa, eli jouduin vähän siivilöinnin jälkeen laimentamaan värilientä vedellä ennen lankojen laittoa. Lopputulos oli oranssi.

Sekameteliseitikkisopan väri muuttui keitellessä aika ruskeaksi.  Liemi oli täynnä pienen pientä höttöä, joka meni siivilästä läpi. Höttö tarttui testilankaan hippusina ja päätin koittaa siivilöidä lientä tarkemmin. Harsokangasta en löytänyt, joten käytin suodatinpaperia. Tuskaisen hidasta puuhaa, kun suodatinpaperi tukkeutui tämän tuosta. Meinasin jo heittää seitikkiliemen mäkeen, kun totesin homman perin työlääksi ja epäilin lopputuloksen olevan jälleen kovin tutuksi käynyttä vaaleanruskeaa. Testilankani näytti kuitenkin taittavan ruskeasta myös vihreään ja annoin liemelle vielä mahdollisuuden. Suodatuksen jälkeen jouduin sitäkin laimentamaan vedellä, jotta sain langoille riittävästi keitinvettä. Lopputulos oli rusehtavan vihreä. (Sekameteliseitikkisopassa keitetyn langan väri aloituskuvan korissa vasemmassa yläkulmassa).

Luonnonpuretteisiin perehtyessäni luin, että myös puiden kuorista ja kaarnasta irtoavat tanniinit toimisivat puretteena. Niiden liottaminen vain on aikaa vievää puuhaa. Laitoin koivun kaarnan palasia likoomaan kolmeksi päiväksi. Tämän jälkeen keittelin kaarnamujua liotusvedessään vielä kolmisen tuntia. Tein vielä pienen värjäyskokeiluerän koivun kaarnapuretteella. Yhden vyyhdin värjäsin pelkällä koivun kaarnalla. lopputulos oli hieman persikkaan taittuva beige. Toisen vyyhdin värjäsin koivupuretuksen jälkeen verihelttaseitikkien lakeista keitellyssä liemessä. Tulos oli aika persikan värinen.


Edessä oikealla koivunkaarnalla värjätty valkoinen lanka. Toinen oikealta koivunkaarnapuretuksella verihelttaseitikkien lakeilla värjätty valkoinen lanka, kolmas oikealta raparperipuretteella verihelttaseitikkien lakeilla värjätty luonnonvalkoinen lanka. Taaimmainen nokkospuretuksella männynsuomuorakkaalla värjätty lanka.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Sitä saa mitä tulee...


Nyt kävi vähän sellainen hurahdus. Jotkut asiat vain tempaavat mukaansa ja lankojen värjäys taisi juuri koukuttaa minut aika pahasti. Hassua, miten muistan vielä joitakin vuosia sitten ajatelleeni lankojen värjäyksen olevan ihan pöljää puuhaa. Kauhea vähti, eikä lopputuloksesta ole takeita. Vaan kuinkas sitten kävikään. Ajatus lankojen värjäyksestä alkoi kyteä mielessä viime syksynä, kun entinen työkaverini houkutteli minua mukaan kasvivärjäyskurssille. Ehdin jo innostua ajatuksesta, kun sitten tuli este, enkä päässytkään tuolle viikonloppukurssille. Uutta kurssia ei ole näkynyt, ei kuulunut, joten pakko oli alkaa etsiä tietoa itse. Koko kesän ajatus kasvivärjäyskestä kyti mielessä taka-alalla, kunnes syyskuun lähetessä loppuaan päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Ikinä en ole mitään värjännyt ja niinpä koko prosessi oli aikamoinen hyppy tuntemattomaan. Ilman suurempia ennakko-odotuksia päätin suhtautua projektiin Sitä saa mitä tulee -mentaliteetilla.

Nettiä selaillessa selvisi, että värjäykseen taitaa olla aika monenlaista koulukuntaa. Useimmiten tarkkaa puuhaa, jossa vesimäärät, vyyhdit, värjäyskasvit ja käytettävät kemialliset puretteet mitataan ja punnitaan piirun tarkkudella. Kasvien keruupaikat ja ajankohdat kirjataan tarkasti muistiin. Ööö... ei taida olla ihan minun juttu, sillä ohjeissa ja resepteissä pitäytyminen ei suoranaisesti kuulu vahvuuksiini. Sitten oli toisenlaista koulukuntaa. Lankojen värjääminen suoritetaankin suurpiirteisemmin luonnonpuretteisiin luottaen. Metodina hyvin pitkälle yritys ja erehdys. Jep, tällainen suurpiirteisempi menetelmä sopii ehdottomasti minulle.

Asiaa tutkiessa etenkin nuo luonnonpuretteet alkoivat kiinnostaa. Tavallisimmin puretteina eli kasvivärejä kiinnittävinä ja tehostavina aineina käytetään erilaisia metallisuoloja, enemmän tai vähemmän myrkkyjä kaikki tyynni. Netistä saisi tilattua, ehkä apteekistakin. Mutta olihan lankoja ja tekstiilejä värjätty vuosisadat varmasti ilman kemiallisia puretteitakin. Lueskelin erilaisista luonnonpuretteista ja totesin, että noitapa kasvaa ihan omalla pihamaalla. Ei kun kokeilemaan!


Kaikki kuvan langat on värjätty yhden päivän aikana. Osan kasveista tosin keräsin ja laitoin veteen likoomaan edellisenä päivänä. Pietaryrttiä lukuun ottamatta käytännössä oman pihan antimista kaikki värikasvit sekä puretteet (lähimaastosta poimittua toki pietaryrttikin).


Yläkuvan värit saatu seuraavin kasvein:
vasemmalta 1 tummanharmaa/lila. raparperi-aronia luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 2. sinapinkeltainen raparperi-sipulin kuoret luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 3. kellanvihreä nokkonen-pietaryrtin kukat luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 4. vihreä nokkonen-lupiinin lehdet  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 5. vaaleanvihreä pihatähtimö-lupiinin lehdet valkoinen Nalle
vasemmalta 6. vaaleansininen tarhakäenkaali valkoinen Nalle
vasemmalta 7. turkoosi tarhakäenkaali  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 8. vihertävän beige nokkonen luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo


Erityisen tyytyväinen olen noihin tarhakäenkaalista saatuihin sinisen ja turkoosin sävyihin. Hauskaa, että viininpunaisesta liemestä syntyy sinisävyisiä lankoja. :) Tarhakäenkaalissa pitäisi oleman luonnonpuretteena toimivaa oksaalihappoa itsessään, joten näitä vyyhtejä en sen kummemmin esipuretusliemissä keitellyt. Myös raparperin oksaalihapon sanotaan toimivan puretusaineena. Jostain luin, että niin ikään nokkonen toimisi puretteena. Lisäksi törmäsin artikkeliin, jossa jonkin kansanperinteen mukaan pihatähtimöä on joskus käytetty puretteena. Tästä en löytänyt kuin yhden maininnan, joten sitähän piti itse kokeilla. Kovin hailakaksi jäi tuo väri, mutta aika kivan vaaleanvihreä sävy silti. Itsessään Pihatähtimö ei langan väriä juurikaan muuttanut, vaan vihertävä sävy tarttui vasta lupiiniliemestä. Lieneekö tuolla pihatähtimöliemellä sitten ylipäätään juurikaan mitään vaikutusta, tiedä häntä. Tulipahan ainakin muutama puska kitekettyä pois pihamaalta. :)

Monissa artikkeleissa mainittiin myös liekokasvejen toimivan puretteena, niitäkin yritin lähimetsästä etsiä (mielestäni olen aikaisemmin nähnytkin), mutta nyt ei osunut silmään yhtään liekoja. Myöhempään kokeiluun jää myös puiden kuorista saatavan tanniinin käyttö puretteena (koivun kaarnaa laitoin jo likoomaan). :)


Mitään kovin nopeaa puuhaa värjäys ei ole, mutta mielenkiintoista kylläkin. Aloitin projektin purkamalla kerät vyyhdeiksi (mielestäni työläin vaihe, tai ehkä vyyhdiltä kerälle on vielä työläämpää). :) Cittarin Mammuttipäiviltä käteen jäi Seiska veikan Aapoa 4 kerää kympillä. Ei ehkä se kaikkein pehmein lanka, mutta edullista ainakin, kun ei yhtään tiennyt karahtaako koko projekti heti alkumetreillä kaseikkoon. Toisaalta järkeilin myös, että tuollaiset teolliset langat kestäisivät varmasti paremmin erilaisia lämpötilaheittoja siltä varalta, että väripatani pääsisivät vahingossa kiehahtamaan. Ja pääsiväthän ne. Ihanne lämpötila olisi 80-90 astetta, mutta eivät huopuneet vaikka välillä joku liemi taisi kiehahtaakin. Tärkeintä kai on ettei langoille tule kovin suuria lämpötilaeroja. Siksi laitoinkin langat kädenlämpöiseen veteen ja esilämmitin ne hitaasti ennen puretus- tai värjäysliemiin upottamista. Samoin värjäysliemestä poistaessa siirsin langat suunnilleen samanlämpöiseen veteen, jonka annoin jäähtyä hitaasti itsekseen (tai sitten annoin langan jäähtyä suoraan väriliemessä).


Puretus- ja väriliemiä keittelin ensin tunnin verran ennen lankojen laittoa. Lankojen kanssa padat porisivat vielä toisen tunnin. Sisällä puretin lankoja nokkos- ja raparperiliemissä kun taas ulkona porisivat väripadat. Etenkin tarhakäenkaalista ja pietaryrtistä lähti voimakkaat aromit, joita en sisälle halunnut. Prosessiin on hyvä varata paljon kattiloita, siivilöitä, huuhteluastioita sekä keppejä.


 Kirpputorilta ostin muutamalla eurolla ison alumiinikattilan. Monissa teksteissä tosin todetaan, ettei alumiinikattilassa pitäisi värjätä, sillä siitä saattaa liueta alumiinia, joka voi muuttaa haluttua väriä. Eikä pitäisi värjätä vesijohtovedellä, sillä taas kemikaalit saattavat muuttaa väriä. Muuttaa mistä? Jos ei alunperinkään ihan tarkasti tiedä mitä väriä edes odottaa. Kuka määrittelee, että mahdollinen muutos on välttämättä edes huonompaan suuntaan? Vesijohtovedellä värjäsin, alumiinikattilassa keittelin, suurpiirteisesti summanmutikalla mittasuhteet ja ajat arvioiden, välillä joku pata kiehahtikin. Enkä käyttänyt alunaa, viinikiveä, vihtrillejä tai muita kemikaaleja ja silti sain mielestäni kelpo värejä. Herran haltuun jää sitten nähtäväksi värjäysteni värinpitävyys. Värjäyksen jälkeen liottelin vyyhtejä etikkavedessä (etikan pitäisi vielä auttaa värien kiinnittymisessä), eikä ainkaan huuhteluvesiin värejä irronnut. Ajan saatossa haalistuvat varmaankin. Silti tällainen oman pihan antimista saatava kokonaan luonnon materiaalien käyttö kiehtoo enemmän kuin kemikaalien kanssa pelaaminen. Joku kokeneempi värjäri varmasti lukee postaustani kauhulla. Tietoisesti uhmasin monia kieltoja tai varoituksia. Kokeilemalla kai tähän puuhaan parhaiten oppii.


Hauskinta  tässä on se, että kaikki kasvit on kotikonnuilta kerättyjä. Vihuliaisia rikkaruohoja katselee tästä eteen päin aivan uusin silmin. Tuvan nurkalle puskevan tarhakäenkaalikasvuston voi ensi kesänä jättää huoletta kitkemättä, odotella sen kasvavan entistä tuuheampana antamaan sinisen ja turkoosin sävyjä lankoihin. :) Villiintyneet lupiinit pihan reunustalla eivät ensi kesänä harmita yhtään. -Päin vastoin, niiden kukkimista odottaa, sillä kukista saa erilaisia sävyjä kuin nyt käyttämistäni lehdistä. Marja-aronian marjojakin käytin vasta nyt ensimmäistä kertaa ja raparperikin pääsi vielä syksyllä hyötykäyttöön. Huikean hieno syyspäivä!

maanantai 18. syyskuuta 2017

Maidotonta leivontaa


Juhlimme viikonloppuna perhepiirissä 114-vuotissynttäreitä -Äitini syntymäpäivää, myöhästynyttä  poikani synttäriä ja jo hieman ennakoiden lähestyvää omaa syntymäpäivääni. Mitään sen isompia juhlia ei järjestetty, mutta vanhempani sekä sisarukseni perheineen kokoonnuimme kaikki meille pitkästä aikaa. Koska siskontyttöni ruokavalio on maidoton, jouduin hieman soveltamaan ja yhdistelemään perinteisiä reseptejä. Onneksi nykyään erilaisia maitoa korvaavia tuotteita löytyy jo vaikka mitä. Tuntuu, että valikoima kasvaa koko ajan. (Pari vuotta maidotonta ruokavaliota myös oman tyttären kanssa pakotti lukemaan tuoteselosteita entistä tarkemmin ja harjaannutti silmää aika tavalla löytämään tuotteita, mitä aiemmin ei ollut edes noteerannut.) Koska erityisruokavalioreseptejä joutuu useimmiten kuitenkin jollain tapaa soveltamaan, ajattelin samalla kirjata tänne blogiin, tämänkertaiset sovellukseni, jos niitä joskus jatkossa tarvitsee. Ehkäpä näistä voi joskus olla jotain iloa jollekin toisellekin.


Maidoton suklaakakku muunneltu ja sovellettu Leivo mun kaa -blogin Maailman paras ja helpoin suklaakakku reseptin pohjalta.

Maidoton suklaakakku

POHJA
200 g maidotonta leivontamargariinia
3 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl kaurajuomaa

KAKUN KOSTUTUS
Noin 0,5-1 dl kaurajuomaa

TÄYTE
1 iso banaani
n. 0,5-1 dl mansikkahilloa

SUKLAAKUORRUTE REUNOILLE
100 g pehmeää, puoliksi sulanutta maidotonta leivontamargariinia
0,5 dl kaakaojauhetta
1-1,5 dl tomusokeria
2-3 rkl kaurajuomaa

SUKLAAKUORRUTE KAKUN PÄÄLLE
200g Brunbergin tummaa suklaata ( = maidotonta)
n. 2rkl maidotonta margariinia

Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja korppujauhota reunat. Sulata margariini. Vatkaa munat ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä munavaahtoseokseen pienissä erissä vuorotellen jauhoseosta, kaurajuomaa ja sulatettua margariinia. Sekoita hyvin. Kaada massa vuokaan. Paista 175 asteessa n.50-60 minuuttia.

Halkaise jäähtynyt kakku. Kostuta kaurajuomalla (kakku on aika tuhtia, eikä ime kovin paljon nestettä). Muussaa banaani ja sekoita siihen sopiva määrä mansikkahilloa. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja nosta kansi paikoilleen. Kostuta kantta hieman kaurajuomalla. Laita kakku jääkaappiin vetäytymään ja valmista päällinen ja reunakuorrute.

Sulata 200 g suklaata vesihauteessa, lisää joukkoon pari rkl margariinia. Kaada suklaaseos kakun keskelle. Levitä suklaata keskeltä reunoja kohti. Vatkaa sähkövatkaimella reunakuorrutteen aineet keskenään ja pursota massa reunoille.



Huomioita kakkuun liittyen:
Reunakuorrute näillä mitoilla jäi vähän knaftiksi, eli tuon määrän olisi voinut tehdä tuplanakin. Tällöin olisi ehkä saanut tuosta reunasta hifisteltyä nätimmän. Nyt joutui vähän pihistelemään ja eipä tuo pursotus muutenkaan ole ihan leipälajini... Kakun maku paranee jääkaapissa, mutta samalla pinta jähmettyy aika kovaksi, tuhtia suklaata kun on. Kakun leikattavuus ei siis ole helpoin mahdollinen. Itse tykkään juuri tuollaisesta loksahtavan lohkeilevasta suklaapinnasta, mutta makuasia...


Maidoton kuningatarpiirakka sovellettu Liian hyvää -blogin Ihana mustikkapiirakka reseptin pohjalta.

Maidoton kuningatarpiirakka

Pohja:
200g maidotonta leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl laivinjauhetta
2 rkl kaurajuomaa

Täyte:
n. 3 dl jäisiä mustikoita
n. 2 dl jäisiä vadelmia
500 g maustamatonta soijajogurttia
n. 1 dl sokeria (tarkista maku ja lisää tarvittaessa)
2 tl vanilijasokeria
4 kananmunaa

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Sulata margariini. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos massaan. Lisää kaurajuoma ja sulatettu margariini. Kaada taikina uunipellille ja levitä tasaisesti. Ripottele pinnalle marjat tasaisesti. Mausta soijajogurtti sokereilla (tarkista maku). Lisää kanamunat ja sekoita hyvin. Kaada seos marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 25-30 min.

Kuningatarpiirakan kanssa voi tarjoilla vaikkapa Oatlyn kaurapohjaista vanilijakastiketta.


Etukäteissyntymäpäivälahjana sain äidiltäni upean itse kutomansa liinan. Värit tottakai laskelmoitu sointumaan täydellisesti ruokailuhuoneemme ruusutapetin sävyihin. Äiti <3 Siskoltani sain Fyberspatesin Gleem lace silkki-villa-luxuslankaa, valmiiksi neulotun mallitilkun kera. Pikkusisko <3 Käsityöhurahdus taitaa kulkea suvussa. :)