tiistai 16. tammikuuta 2018

Penaaleja ja pussukoita


Poikani jalkapallojoukkueella on taas viikonloppuna turnaus, jossa yhtenä varainkeruukeinona on arpajaiset. Tämänpäiväisiin harkkoihin kunkin kotoa piti siis tuoda arpavoittoja. Viimeksi syysturnauksen arpavoitoiksi tehtailin trikoopipoja. Näillä keleillä trikoopipot pakkaavat olemaan vähän vilpoisia, mutta ajattelin jatkaa kuitenkin perinnettä ja tehdä silti jotain itse. Tilkkulaatikosta löytyi vielä pieni palanen jalkapallokuvioitua trikoota, kuosiltaan sopisi oivallisesti tähän virkaan. Mutta palanen on kovin pieni. Penaaliin se juuri riittäisi.


Testailin Hippu-blogista löytyvää pussukkakaavaa ja totesin sen varsin toimivaksi. Kaava itsessään on penaalia pienemmälle pussukalle, mutta kaavassa on ohje myös pussukan koon muunteluun. Tehtailinkin sarjatuotantona pussukoita vähän kaiken kokoisina ja värisinä.


Sulovilénkohtauksissani ostin joskus varsin edullisen tilkkupussukan, joka sisälsi kaiken maailman kuoseja, materiaaleja ja värejä. Sellaisia tarralapulla varustettuja kangaskaupan näytetilkkuja, A4 kokoa tai osa suurempiakin. Ensimmäiset testipussukkani ompelin noista tilkuista. Osa paloista oli sen verran knafteja, että Hipun kaavaa täytyi pikkuisen pienentää. Tyttäreni ihastui tuohon hopeiseen kaavantestauspussukkaan niin että päätyi heti korupussikseen. Pikkutytöillähän ei voi koskaan olla liikaa kimmeltäviä pussukoita!

Testattuani kaavan käyttökelpoisuuden ja muokattavuuden, suurensin Hipun kaavaa penaalikokoon ja ompelin tuollaisen jalisaiheisen penaalin. Koska jaliskangas oli trikoota, silitin taustalle tukikankaan, noihin kudottuihin kankaisiin en tukikangasta laittanut, vaikka ohjeessa niin kehotettiinkin. Jämiköiltä tuntuivat ilmankin, kun vuorikankaaksi ompelin hieman tönkön tuntuisen puuvilla-pellavasekoitekankaan. Tukikankaasta huolimatta trikoon ompelu ei ollut aivat yhtä joutuisaa kuin noiden kudottujen kankaiden, joten loput pussukat valmistin noista tilkkupalasista.

2 kommenttia:

  1. Erilaiset pussukat onkin helppoja tehdä.. Minä tehtailen niitä aina välillä isot kasat, jotta voi aina tarpeen tullen sujauttaa vaikka synttäripakettiin tai arpajaispalkinnoksi.. :)

    VastaaPoista
  2. Vähän tällainen sarjatuotantoefekti pääsi käymään itselläkin, kun olikin yllättävän kivaa ommella pitkästä aikaa joustamattomasta kankaasta. :)

    VastaaPoista