keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Alpacapipa


Viime viikolla neuloin merinokerien lopuista pojalleni pipon luistelukypärän alle. Pipoa oli sen verran kiva neuloa, että päätin neulaista pipon itsellenikin. Lankalaatikossa on jo vuosia lojunut aikanaan anopilta saatuja HjerteGarnin Exclusive Alpaca -keriä. Värilajitelmasta valikoin keltaisen ja harmaan, valkoinen väliraita ei ollut alpacaa, vaan samanvahvuista Novitan Bambinoa. Anopin varastoista sekin, lankavyötteestä päätellen ei ihan tuoreinta vuosikertaa sekään.


Ohjeena käytin samaa Genmaichaa, jolla neuloin edellisenkin pipon. Tai no... tietenkään en ohjeessa pitäytynyt vaan tein fiiliksen mukaan. Lisäyksiä tein sen verran, että pipon lopullinen ympärys oli 168 silmukkaa. Enkä noita lisäyksiäkään tehnyt kuten ohje neuvoi neulomalla silmukka etu- ja takareunastaan, vaan poimin lisättävän silmukan alapuolisen silmukan puikolle ja neuloin sen toiseen kertaan. Tuota resoriosaa jatkoin aika pitkäksi, sillä halusin resorista kaksinkertaisen, jotta pipo suojaa paremmin korvia tuiskulta ja tuulelta. Lopuksi kiinnitin pipoon Paapolta tilaamani tekoturkistupsun, jonka sävy mätsäsi täydellisesti harmaaseen alpacaan.


Tupsun kiinnityksen jälkeen poikani sitten omikin tämän pipon. Uusi tupsupipo päässä lähdettiin aamulla ylpeänä eskariin. Ope oli vieläpä kehunut pipoa. :) Eli ei taida äiti tätä siis itselleen saadakaan. Tekoturkistupsut nähtyään myös pikkusisko tilasi itselleen samanlaisen tupsupipon... tai siis pinkin version. Tässähän joutuu kohta tehtailemaan pipoja oikein urakalla. Ihan mukavaa vaihteluahan tuo on pitkän villasukkakauden jälkeen. :) Ja ihanaa, että vielä äidin tekeleet kelpaavat.


Lankana HjerteGarnin Exclusive Alpaca (+ väliraita Novitan Bambino), puikot nro 2,5. Lisäyskerrosten jälkeen vaihdoin sukkapuikot pyöröpuikoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti