maanantai 12. maaliskuuta 2018

Puikot järjestykseen


Pari kappaletta kukkaron kehyksiä on laatikossa jouten pyörinyt, vaan enpä ole saanut aikaiseksi niistä kukkaroa kyhätä. Tampereen kädentaitomessuilla muistan törmänneeni tällaisiin puikkokukkaroihin (kojun nimeä en muista. Puikkokukkaron googletus johdatti Ullakkopuotiin, joten mahdollisesti sitten sieltä on idea napattu). Messuilta en tuollaista kuitenkaan malttanut ostaa. Sittemmin asia on jäänyt harmittamaan. On harmittanut joka kerta, kun olen joutunut puikkosekamelskan keskeltä etsimään ja mittailemaan samankokoisia puikkoja. Ilman minkäänlaista järjestystä ovat erikokoiset puikot ja virkkuukoukut tähän asti iloisesti pyörineet pienessä pussukassaan.


Asialle oli tehtävä jotain. Koskaan en ole tuollaista kukkaron kehystä kiinnittänyt, netistä kuitenkin löytyy useampiakin hyviä tutoriaaleja pussukan kaavoitukseen ja kehysten kiinnittämiseen. Itse katsoin mallia Pientä Kivaa -blogista.


Ensimmäisen pussukan ompelussa hieman töpeksin. Piirsin kukkaronkehyskaavamerkit väärään kohtaa (kehyksen alareunaan asti, kun olisi pitänyt piirtää vain liimausosan alareunaan asti. Kehyksen ja kankaan väliin jäi tässä ensimmäisessä kukkarossa tuollainen pieni rako. Periaatteessa tuolta juuri puikko mahtuisi putoamaan, mutta toisaalta kukkaron syvyys on sellainen, etteivät puikkojen päät valu noin alas eli sikäli rako ei juurikaan haittaa. Omaa silmää tuo silti häiritsee. Ehkä kursin rakoa kasaan vielä parilla pienellä pistolla. Tämä ensimmäinen versio olkoon harjoituskappale. :)


Toisessa versiossa ompelin saumat ylemmäs, jolloin tuollaista rakoa ei jää kankaan ja kehyksen väliin. Vuorikappaleisiin ompelin poikittaissuunnassa kuminauhakaitaleet, jotka edelleen jaoin tikkauksilla pienempiin osioihin. Tein osioista tarkoituksella hieman eri levyisiä, pienemmille puikoille kapeampia ja paksummille puikoille leveämpiä lokeroita. Kapeammassa kehysmallissa on kahdeksan lokeroa, neljä kummallakin puolella. Leveämpi puikkokukkaro on kuminauhaosioin jaettu 12 erikokoiseen lokeroon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti