sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pupujunaa


Ompelin jouluksi siskontytölleni vihreästä Pupujuna-kankaansta leggarit. Joulukiireiden keskellä jäivät kuvaamatta, ennen pakettiin laittoa. Lupasin toimittaa jälkitoimituksena leggareihin sopivan yläosan. Tuon yläosan ompelu ja toimitus otti aikansa, koska maaliskuussa vasta sain aikaiseksi.


Koska mekon oli tarkoitus tulla pupuleggareiden kaveriksi, en halunnut ommella sitä kokonaan Pupujunasta. Yksiväristä vihreää trikootakaan ei löytynyt sopivassa sävyssä. Pitkään mietin mustan ja valkean alaosan välillä. Lopulta järkeilin, että kaksivuotiaan kanssa musta lienisi käytännöllisempi väri, ihan vaan koska... No... Joku merkillinen kirous piilee valkoisissa vaatteissa. Ei sillä etteikö kaksivuotiaalle vaatteiden tahriintuminen olisi muutenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta sen kerran kun laittaa valkeat vaatteet, voi ainakin olla ihan varma, että tomaattikastikkeet tai mustikkasopat lentävät takuuvarmasti syliin.


Uuden kaavan testaaminen silloin, kun sovituskappale itse ei ole paikalla on aina vähän riski. En ole ihan vakuuttunut kannattiko se tällä kertaa. Olin joskus leikellyt valmiiksi kaavat Ottobren Wood Mouseen (4/2014). Tarkoitus oli tuolloin ommella mekko omalle tytölle, vaan eipä tullut tehtyä ja kaavat jäivät pieneksi. Lehteäkään ei enää ole, olin sen tuolloin kirjastosta lainannut. Muokkasin kaavaan itse nuo sivutaskut, kun ajattelin niiden keventävän muuten hieman raskasta alaosaa. Ihan en nyt ole tähän tyytyväinen. Jotenkin kamalan leveä kaava. Sivutaskujen vuoksi kaavan kaventaminen lennosta olisi mennyt sekin aika hankalaksi. Tämä kaava ei jatkoon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti